Kolme yhden hinnalla. BBC Focus -lehden kolumnisteista on koottu kolmen rypäs yhdelle aukeamalle. Yksinään perinteisimmän kolumnin mallia noudattaa eniten oikeanpuoleisella sivulla Henry Geen kaksipalstainen kolumni, jonka taitto on rikottu syvätyllä kuvalla jutun keskellä. Kaikissa kolumneissa kirjoittaja on nostettu aihetta voimakkaammin esiin.
Olemme muuttaneet
15.2.2012
Maatilan Pirkka MCI Pressin hoiviin
24.8.2011
Nollaverotus vaarassa
24.8.2011
Asiakkaan näkemys omissa julkaisuissa
24.8.2011
Uusi Suunta
24.8.2011
Lapsille turvallinen sananvapaus
24.8.2011
TEK kolmanneksi suurin
24.8.2011
Yhdenlainen kolumni tämäkin. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä ei ole haluttu nostaa kirjoittajaa mitenkään esiin, vaan kyse on tekstistä itsestään. Toivottavasti se vie mennessään koko tukkoisen sivun läpi – jatkoa ei nimittäin ole luvassa.
By James Parker – eikä sitten kirjoittajasta sen enempää. Ulkoasullisesti juttu muistuttaa jo kovasti tavallista artikkelia tai naistenlehdistä tuttua jatkokertomusnovellia. The Atlantic on kuitenkin jotain ihan muuta eikä piirroskuva oikeastaan lainkaan istu lehden muuhun ilmeeseen.
Kuin mikä tahansa juttu. Kolumnit eivät enää aina erotu visuaalisesti juurikaan muista artikkeleista. Tämäkin voisi olla minkä tahansa lyhyemmän jutun taitto. The digital man -vinjetti oikeassa yläreunassa erottaa artikkelin vakiopalstaksi lehdessä.
Myös arvostelut lasketaan kolumniperheen jäseniksi. Niissähän kriitikot kirjoittavat oman näkemyksensä lukemastaan kirjasta, kuulemastaan laulukappaleesta tai näkemästään elokuvasta tai – kuten tässä – teatterinäytöksestä. Tässä kritiikille on todella jätetty tilaa ja kuvitus tekee jutusta jo tarinamaisen. Onko kirjoitus jo niin pitkä ja yksityiskohtainen, ettei näytöstä tarvitse käydä katsomassakaan?
Aika paljon elementtejä. Tämä taitto ei ainakaan ole tylsä ja tasapaksu. Leipätekstiä on rikottu jos jonkinmoisilla typografisilla kikoilla jopa väliotsikoilla, jotka kolumneissa ovat harvinaisempia.
Samoista palikoista monta eri ratkaisua. Tässähän on kaikki se, mitä kolumnin prototyypissä voi kuvitella olevan. Kuitenkaan tämä ei ole ihan perinteisen näköinen. Pelkkä palstaleveydellä leikkiminen ja kolumnistin kuvan sijoittaminen jutun keskelle tuovat ilmeeseen elävyyttä.
Scientific American -lehdessä ei haluta revitellä. Perinteinen, rauhallinen ja tekstivoittoinen tyyli sopii tieteelliseen julkaisuun. Piirroskuvat kirjoittajista ovat hauska yksityiskohta, joka keventää muuten melko jäykkää ilmettä.
Vähän tekstiä, isot kuvat ja paljon ilmaa. Tämä suuntaus näkyy myös kolumneissa. Kirjoittajien harmiksi – tai helpotukseksi – merkkimäärä vähenee, kun sivuille halutaan jättää tyhjää tilaa keveyden luomiseksi ja tuoda isoja kuvia värittämään tekstiä.
Scientific American -lehdessä ei haluta revitellä. Perinteinen, rauhallinen ja tekstivoittoinen tyyli sopii tieteelliseen julkaisuun. Piirroskuvat kirjoittajista ovat hauska yksityiskohta, joka keventää muuten melko jäykkää ilmettä.
