Verkkojournalismi 2.0

24.8.2011 | Teksti: Panu Uotila

Takana on aika, jolloin verkkojournalismi tarkoitti verkkoon siirrettyä lehtijournalismia ja verkkoversion tekeminen sanomalehtijutun lyhentämistä. Verkkojournalismi 1.0 nilkuttaa ansaintalogiikaltaan niin pahasti, että se on pakko päivittää nopeasti versioon 2.0. On vaikeaa myydä huomisen lehdessä samaa sisältöä, jonka tarjoaa tänään ilmaiseksi verkossa. Ongelma näkyy lehtien levikeissä.

Asia on yksinkertainen: Verkkojournalismi on oma lajityyppinsä eikä lehtijournalismin jatke. Verkkojournalismin huikeita potentiaaleja, kuten multimediaalisuutta, sosiaalisen median tahdissa hengittävää interaktiivisuutta, reaaliaikaisuutta, arkistomaisuutta sekä rajatonta tilaa ja aikaa hyödynnetään vielä vajaateholla. Lehtijutun siirtäminen sellaisenaan verkkoon on kuin siirtäisi radiojutun televisioon ilman kuvaa.

Verkkojournalismi on tuotteena ja käyttöliittymänä vielä pahasti kesken. Onhan se selvä; painettuja lehtiä on hiottu ja kehitetty vuosisatojen ajan, verkkojournalismia vasta pari vuosikymmentä. Lisäksi tekniikan kehitys hämmentää pakkaa edelleen. Nyt mietitään iPadin ja muiden lukulaitteiden vaikutusta sähköisen julkaisemisen sisältöihin, mutta oven takana odottaa jo auringonvalosta virtansa saava, taiteltava sähköinen paperi, joka päivittää automaattisesti uudet jutut.

Verkkojournalismi 2.0 tarkoittaa ihmisten kaksisuuntaista verkottumista laadukkaan journalismin äärellä. Verkkojournalismi 2.0 tarkoittaa ikiliikkujamaisesti molempiin suuntiin elävää yhteyttä painetun lehden ja verkkolehden välillä. Verkkojournalismi 2.0 tarkoittaa elämyksellisiä, tunteeseen vetoavia aikakauslehtimäisiä feature-juttuja, joiden toiminta yhdistää tietokonepelien keinoin elävää grafiikkaa, videota, audiota, linkkejä ja kuvagallerioita. Verkkojournalismi 2.0:ssa jutut suunnitellaan alusta lähtien multimedian ehdoilla.

Verkkojournalismi 2.0 ei tapa painettuja aikakaus- ja sanomalehtiä, vaan päivittää ja vahvistaa kokonaisuuksia. Eihän elokuvien tulo tappanut kirjaa, eikä videoiden tulo elokuvateattereita. Uudet mediat kasvavat vanhojen rinnalle, ravisuttavat hetken koko mediajärjestelmää, kunnes muuntautumiskykyiset ”vanhat” mediat löytävät uuden ekologisen lokeronsa mediabisneksen ravintoketjussa. Huonosti käy vain dinosauruksille, jotka eivät osaa lukea ajan merkkejä ja päivittää toimintaansa mediaevoluution pelisääntöjen ehdoilla.

Verkkojournalismi 2.0 ei ole halpaa. Osaavia ja idearikkaita nuoria tekijöitä löytyy Suomestakin, mutta pelkällä mainosrahoituksella on vaikea palkata toimittajaa, graafikkoa ja teknistä suunnittelijaa tekemään useiksi päiviksi verkkojuttua. Toisaalta kallista on myös lapioida verkkoon bulkkijuttuja, joista kukaan ei ole valmis maksamaan. Journalismin historia opettaa, että myyntiarvoisia menestystarinoita syntyy vain uniikilla ja vetovoimaisella, kohderyhmänsä laadukkaaksi kokemalla sisällöllä. Siihen kaikki edellytykset ovat olemassa, tarvitaan vain luovaa, innovatiivista ajattelua.

Panu Uotila

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Jyväskylän yliopistossa ja valmistelee väitöskirjaa verkkojournalismin tulevaisuudesta.