Vain luettu lehti vaikuttaa

elokuu 2011 | Teksti: Tiina Parikka | Kuvat: iStockphoto

Miksi lehteä julkaistaan? Jokaisella lehdellä on jokin funktio, miksi sitä julkaistaan. Tai jos sellaista ei ole, kyseessä on turha investointi. Lehdellä halutaan vaikuttaa lukijaan tavalla tai toisella. Voidakseen vaikuttaa lehden pitää herättää lukijan huomio, joten lehti täytyy suunnitella sellaiseksi, että se on lukijan kannalta kiinnostava ja hyödyllinen.

Vastaukset kysymyksiin miksi ja kenelle muodostavat sen pohjan, jolle koko lehti rakennetaan johtavista linjoista viimeistelyn pienimpiin yksityiskohtiin.

Yksittäisen numeron rakentamisen pohjaksi luodaan konsepti, joka määrittelee lehden rakenteen, juttutyypit – ja myös sen, mitä tavoitetta kukin juttu pyrkii toteuttamaan.

– Lukija muodostaa lehden perusteella julkaisijastaan tietynlaisen mielikuvan. Varmistaaksemme toivottujen mielikuvien toteutumisen tutkimme numerokohtaisesti asiakkaidemme lehtiä INTO-viestinnän vaikuttavuusmittauksen avulla, MCI Pressin toimitusjohtaja Jyrki Lehto kertoo.

Hyvä lehti rakentuu suurista linjoista pieniin yksityiskohtiin. Lukija ei ehkä aina osaa sanoa, mikä lehdessä häiritsee, mutta viimeistelemätön lehti herättää helposti tyytymättömyyttä, oli sitten kyse visuaalisista yksityiskohdista tai tekstissä esiintyvistä virheistä.

Rytmi

Rytmi on sanakirjamääritelmän mukaan jonkin asian säännöllisen vaihtelun aiheuttama jaksollisuus. Lehden rakenne ei toimi ilman vaihtelevan rytmikästä sisältöä.

Perinteinen ja yhä hyvin suosittu tapa rytmittää lehti on kolmijakoinen. Sen juuret yltävät jo Aristoteleen aikoihin, mutta kolmijakoon liittyy myös muita tekijöitä ja suurelta osin kyse on tottumuksesta. Lehden kolmiosaisuutta kuvataan usein kolmen ruokalajin aterialla. Ensin tarjolla on pientä naposteltavaa, sitten syvennytään painavampaan pääruokaan ja lopuksi tarjolla on vielä makeaa ja vähän kevyempää jälkiruokaa.

Suuri merkitsee lukijalle tärkeää: suuri otsikko, suuri kuva, pitkä teksti. Pienempien juttujen merkitystä ei kuitenkaan pidä aliarvioida. Samalla, kun ne antavat tilaa merkittäville jutuille, ne ovat ikään kuin levähdyshetkiä lukijalle pitkien ja syventymistä vaativien juttujen välissä.

Selkeä rakenne ja toistuvat vakioelementit helpottavat lukijaa. Samalla kun lukija haluaa tietää, mitä lehdeltä on odotettavissa, hyvä lehti myös joka kerta yllättää lukijansa.

– Uusien aiheiden ja muutostarpeiden huomioimiseksi keräämme lukijoilta myös vapaata palautetta, Jyrki Lehto toteaa.

– Vaikka näkemyksissä saattaa olla ristiriitaisuuksia, kaikki kommentit kannattaa huomioida ja analysoida tekijöiden kesken, hän jatkaa.

Tekstin osalta rytmi tarkoittaa koko lehden mittakaavassa erilaisten juttutyyppien rytmittämistä. Kahta henkilöhaastattelua ei ole syytä laittaa peräkkäin tai yhtä numeroa täyttää samaa aihetta koskevilla jutuilla.

– Kun eri juttutyyppien järjestys on etukäteen määritelty ja lehdet käsittävät samanlaisen sisältörakenteen numerosta toiseen, on numerokohtaisten tutkimusten avulla helppo seurata, minkä tyyppiset jutut ja aiheet kohderyhmää kiinnostavat, Jyrki Lehto toteaa.

Myös yksittäisellä jutulla tulee olla oma rytminsä. Edetäänkö jutussa kronologisesti, aloitetaanko nykyhetken tilanteesta ja siirrytään sen jälkeen taustoittamaan vai rakennetaanko juttu erillisistä osioista, joiden järjestystä voidaan keskenään helposti vaihdella? Sekava juttu on vaikeaselkoinen ja punaisen langan hukannut lukija kääntää helposti sivua. Myös tässä suhteessa artikkelien on hyvä poiketa toisistaan.

Palastelu

Kuten lehti, yksittäiset artikkelitkin on syytä jakaa osiin. Pitkät tekstimassat tuntuvat lukijasta helposti raskailta. Monet asiat, kuten luettelot, on selkeämpää ilmaista visuaalisesti taulukoissa tai listana omassa faktaboksissaan. Informaatiota voidaan kerätä myös kuvagrafiikkaan.

– Jutun palastelua on hyvä pohtia jo jutun suunnitteluvaiheessa, Jyrki Lehto kehottaa.

Jokin yksityiskohta voidaan nostaa esiin omassa erillisessä kainalojutussaan, jossa usein käytetään eri kirjasintyyppiä erottuvuuden korostamiseksi.

Palastelussakin pitää muistaa kohtuullisuus. Jos asioita on eroteltu toisistaan väkinäisesti, puhutaan pirstaloitumisesta. Lehdestä tai yksittäisestä artikkelista tulee sekava ja lukijan on vaikea seurata jutun kulkua.

Tarttumapinnat

– Vain luettu viesti vaikuttaa, Jyrki Lehto muistuttaa.

Jos kannen tehtävä on saada lukija avaamaan lehti, jokaisen artikkelin tulee vielä herättää lukijan kiinnostus. Puhutaan tarttumapinnoista, jotka kiinnittävät lukijan huomion. Niiden perusteella lukija tekee päätöksen, syventyykö jutun lukemiseen vai kääntääkö sivua.

Tällaisia tarttumapintoja ovat otsikko, kuvat, tekstistä tehdyt nostot ja faktaboksit.

Viimeistely

– Vaikka lukija ei aina osaa yksityiskohtaisesti määritellä, miksi lehti tuntuu viimeistelemättömältä, pieniin yksityiskohtiin on aina syytä kiinnittää ­huomiota oli sitten kyse oikeakielisyydestä tai visuaalisista yksityiskohdista, Jyrki Lehto huomauttaa.

Seuraavalla aukeamalla on tarkasteltu lehden aukeamaa yksityiskohtien osalta niin journalistisesta kuin visuaalisestakin näkökulmasta. Parhaimmillaan ne kulkevat käsi kädessä.

1. OTSIKKO:

Parhaissa otsikoissa kuva, teksti ja typografia puhuvat samaa kieltä.

Otsikon tulee olla lyhyt, selkeä ja houkutteleva. Sillä ei saa olla sellaisia kaksoismerkityksiä, että lukija voi ymmärtää sen väärin. Otsikoissa suositaan pienaakkosia. Suuraakkoset ovat usein vaikealukuisia jo muutaman sanan otsikoissa. Rivitykseen vaikuttaa kaksi seikkaa: otsikon ajatussisältö ja ulkonäkö. Ajatukseltaan toisiinsa liittyvät sanat kuuluvat samalle riville. Rivipituudet eivät kuitenkaan saisi vaihdella liikaa. Pikkusanat, kuten "ja", "tai" sijoitetaan mieluummin alemman rivin alkuun kuin ylemmän rivin loppuun.

2. INGRESSI:

Ingressi on otsikon pari. Se voi esimerkiksi avata iskevän otsikon merkitystä. Varsinaiseen leipätekstiin nähden ingressin tulee olla itsenäinen. Usein nähdään ingressi, joka todellisuudessa on leipätekstin ensimmäinen kappale. Ingressin tehtävä on olla lukijalle kuitenkin vielä houkutin, jonka tarkoitus on avata jutun sisältöä.

3. KULTAINEN LEIKKAUS:

Kultaista leikkausta pidetään sommittelun kulmakivenä. Kultainen leikkaus eli kultainen suhde saadaan, kun jana jaetaan kahteen osaan niin, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan; suhde on pidemmän ja lyhyemmän jako-osan pituuksien suhde. Kultainen leikkaus on kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa sommittelun perussääntöjä. Muodot, joissa esiintyy kultainen leik­kaus, koetaan esteettisesti miellyttäviksi.

4. LEIPÄTEKSTI:

Palstoitus: Silmä hahmottaa kerrallaan 5–10 kirjainta. Mitä tottuneempi lukija on, sitä pitempiä ovat hahmottuvat jaksot. Silmän tottumusten perusteella on määritetty ihanteelliseksi rivin pituudeksi 55–60 merkkiä. Leipätekstin rivinväli on yleensä 1–4 pistettä suurempi kuin kirjainkoko. Mitä pidempiä rivit ovat, sitä suurempi rivinväli.

Kappaleet: Lyhyet, muutamia virkkeitä sisältävät kappaleet tuovat tekstiin rytmiä ja sivuun ilmavuutta. Painotekstissä käytetään mieluiten sisennystä kappaleiden erottamiseen. Ensimmäistä otsikon, väliotsikon tai muun katkon jälkeistä kappaletta ei sisennetä.

Pahempi jäädä leskeksi kuin orvoksi. Leskellä tarkoitetaan kappaleen viimeistä, vajaata riviä, joka on joutunut seuraavan palstan tai sivun ylimmäksi riviksi. Orpo taas on uuden kappaleen ensimmäinen rivi, joka on jäänyt yksin palstan alareunaan. Leskiä pidetään orpoja pahempina taittovirheinä. Ne voidaan sallia korkeintaan nopeatempoisessa taittotyössä kuten sanomalehdissä.

Kirjasimet: Pienaakkosia eli gemenoita on helpompi lukea kuin suur­aakkosia eli versaaleja. Antiikvateksti on useissa yhteyksissä todettu helppolukuisemmaksi kuin groteski, koska antiikvojen vaakasuorat pääteviivat ohjaavat silmää ja auttavat rivillä pysymisessä. Toisaalta

ei ole selvää, onko tutkimustuloksiin vaikuttanut tottumus – antiikvoja on huomattavasti enemmän leipätekstissä kuin groteskeja.

Tavutus: Hyvässä tavutuksessa noudatetaan seuraavia sään­töjä: sanaa ei pidä tavuttaa siten, että jommalle kummalle riville tulee vain yksi kirjain tai että sanan alkuun tai loppuun jää ­kaksi samaa vokaalia (aa, ää, ii...), ei myöskään vokaaliparien välissä (määrä-ys). Sanan katkeaminen väärästä kohdasta voi jopa muuttaa sanan merkitystä (runoil-ta, runo-ilta).

Lähteet: Töyry-Räty-Kuisma: Editointi aikakauslehdessä 2008
Rantanen: Mistä on hyvät lehdet tehty? 2007
Itkonen: Typografian käsikirja 2003

5. VÄLIOTSIKOT:

Väliotsikoissa pätevät pitkälti samat säännöt kuin jutun otsikoissa. Niiden tehtävä on rytmittää juttua ja toimia myös houkuttimina.

Väliotsikko ei asetu typografisesti oikealle paikalleen vain rivinvaihtoja lyömällä. Väliotsikon kuuluu olla lähempänä seuraavaa kuin edeltävää kappaletta. Väliotsikon jälkeen palstaan tulee mahtua vähintään kaksi, mieluiten kolme riviä leipätekstiä. Jos väliotsikko osuu palstan ylimmäksi riviksi, sen tulee olla samalla peruslinjalla kuin viereiset tekstirivit. Toivottava pituus on yksi tai kaksi riviä. Väliotsikoihin pätevät samat säännöt kuin otsikoihinkin. Jos kuitenkin sanoja on esimerkiksi pakko tavuttaa, se pitäisi tehdä yhdyssanojen yhdysosien välissä.

Tämän hetken trendinä on jättää väliotsikot monesti pois ja ­korva­ta ne muilla rytmitystä tuovilla elemen­teillä ylimääräisen rivinvaihdon jälkeen korostamalla ensimmäisiä sanoja lihavoinnilla, suuraakkosilla tai anfangeilla.

6. KUVATEKSTIT:

Kuvatekstien merkitystä aliarvioidaan helposti ja kuvan alle kirjoitetaan editoinnin viime metreillä nopeasti jotain yleispätevää. Kuvatekstitkin toimivat kuitenkin lukijan houkuttimina ja niissä kannattaakin tuoda esiin jokin kiinnostava yksityiskohta.

Aina kuvatekstejä ei ­tarvita, jos kuvalla ei ole sisällöllistä merkitystä tarinaan, vaan se on kuvituskuva, joka ainoastaan elävöittää taittoa.