Ajankohtaista landing

Share/Save
  • Lassille kansainvälinen palkinto
    10.11.2015

    Lassila & Tikanojan kiertotalousjulkaisu printti-Lassi voitti sarjansa sisältömarkkinoinnin kansainvälisessä Folio Awards -kilpailussa. Lisäksi samaisen yrityksen henkilöstölehti Letti ansaitsi uudistuksestaan kunniamaininnan.

    Folio Awards on sisältömarkkinoinnin suurin kilpailu, jossa valitaan kansainvälisesti parhaita julkaisuja lukuisissa kategorioissa. Kilpailussa on omia sarjojaan sekä sisällön että visuaalisen ulkoasun puolella. Alma 360:n voitto ja kunniamaininta saatiin kumpikin visuaalisista Ozzies-sarjoista.

    Lassila & Tikanojan asiakaslehti printti-Lassi osoittautui kategoriassaan maailman parhaaksi Folio Awards 2015 -kilpailun yksittäisten julkaisujen B-to-B – Supplemental/Annual or One Shot -sarjassa. Julkaisu yhdistää tarpeen mukaan lehden, esitteen ja vuosikertomuksen ominaisuuksia ja lähestyy kiertotalouden aiheita muun muassa puhuttelevien tarinoiden kautta. Sisällöiltään printti-Lassi on lähellä Lassila & Tikanojan verkossa julkaistavaa Lassi-asiakaslehteä, mutta materiaali on muokattu istumaan juuri printtiin. Lassin tekijäkaartina toimii Alma 360:n julkaisut.

    Saman asiakkaan Letti-henkilöstölehden numeroa 1/2015 muistettiin lisäksi kunniamaininnalla uudistusten Association / Non-Profit (B-to-B) – Redesign – Less than 6 Issues -sarjassa.

    MCI Press, Otavamedia Asiakasviestintä, Alma 360 ja DeCo Media muodostavat Otavamedian uuden asiakasviestintään ja sisältömarkkinointiin erikoistuneen tytäryhtiön. 

Ajankohtaista

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

1
Tunnemme toimialan

MCI Pressillä oma tuottaja tuntee toimialasi ja perehtyy lehden aihepiireihin yksityiskohtaisesti.

 

2

Monikanavaisuus tuo viestisi sinne, missä asiakkaat viihtyvät.

3
MITTAUS
varmistaa tulokset

Sähköinen lukijakyselymme seuraa reaaliaikaisesti julkaisun tavoitteiden toteutumista ja luotuja mielikuvia.

4
SMARTTIA työtä

Selainpohjainen Smartti view antaa mahdollisuuden seurata julkaisun edistymistä reaaliaikaisesti.

5
MATERIAALIT
yhdessä paikassa

Smartti store toimii myös materiaalipankkina,
josta aineistot löytyvät hakusanoilla.

6
CO-CREATION ja
työskentelet samalla alustalla

Voit osallistua julkaisun tekoon muokkaamalla tekstejä suoraan Smartti InCopyssa – missä vain ja milloin vain.

7
OPTIMOINTI
lisää näkyvyyttä

Jokainen artikkelimme on hakusanaoptimoitu (SEO), koska lukija päätyy jutun pariin usein hakukoneiden kautta.

8

Yrittäjävetoinen
27 vuoden ajan

9
KUSTANNUSTEHOKKUUS

Kustannustehokkuus syntyy harkitusta prosessista, joka meillä on laatusertifioitu.

1
0
Yksilöllisyys

Jokainen tuote videosta printtiin mietitään yksilöllisesti.